Sunderlandia vastaan pelaaminen jatkuu, kun Black Cats kohtaa Stadium of Lightilla vahvasti kauden aloittaneen Arsenalin.
Sunderlandin loukkaantumistilanteesta on puhuttu pitkään ja suuria ongelmia on edelleen, vaikka tilanne alkaakin pikkuhiljaa helpottua. Steven Pienaar, sekä Patrick Van Aanholt ovat kuntoutuneet ja myös alkukaudella todella vakuuttavasti esiintynyt Adnan Januzaj lähestyy pelikuntoa, mutta missannee vielä ainakin yhden ottelun. Edellä mainittujen lisäksi Jan Kirchhoff, Lee Cattermole, Vito Mannone, Fabio Borini, Sebastian Larsson ja Jason Denayer jatkavat loukkaantuneina, joten lista on edelleen surullinen.
Loukkaantuneiden pelaajien tasosta jotain kertoo se, että kunnossa ollessaan jokaisella olisi käyttöä aina avauksessa asti. Arsenalilla potentiaalisista avausmiehistä sivussa jatkaa Granit Xhaka ja Danny Welbeck, kun taas Aaron Ramsey ja Santi Cazorla lähestyvät pelikuntoa ja pelaaminen viikonloppuna on mahdollista. Myös Oliver Giroud palasi alkukauden ongelmien jälkeen tiistaina Readingiä vastaan viheriölle ja mies tarjosi vaihdosta sisään tultua Oxlade-Chamberlainille heti maalin. Walcottilla on lieviä ongelmia takareitensä kanssa ja englantilaisen pelikunto tarkastetaan lähempänä ottelua.
Vaikka liigan puolella tuorein näytös nousijajoukkue Boroa vastaan jätti ilmaan huolestuneita katseita, niin silti Arsenal on pelillisesti palannut hieman heikommin sujuneiden avausotteluiden jälkeen normaaliin päivärytmiin. Hyökkäyspeli on tehokasta ja joukkue pääsee ottelussa usein vaarallisille maalipaikoille. Puolustuspäässä Koscielnyn ja Mustafin yhteispeli on parantunut ottelu ottelulta ja saksalaisen voi odottaa tuovan paljon iloa joukkueelle myös tulevaisuudessa.
Sunderlandilla aihetta juhlaan ei sen sijaan ole, kun alla on tappiot alkukauden suurimpia epäonnistujia vastaan (Stoke & West Ham). Stokea vastaan esitys oli totaalisen surkea, mutta West Hamia vastaan homma toimi puolustuspäässä jo kelvollisesti. Hyökkäyspäässä tekeminen on ollut molemmissa otteluissa todella vaikeaa ja joukkue on ”heikoista” vastustajista huolimatta aiheuttanut maaliuhkaa Hullin ja Watfordin jälkeen liigan kolmanneksi vähiten. Tämä on kuitenkin toisaalta täysin ymmärrettävää, kun joukkueelta on ollut (ja on edelleen, miinus Van Aanholt) sivussa käytännössä kaikki maalipaikkoja luovat pelaajat. Sunderlandin kohdalla on hyvä tarkkailla, miten pelaajien kuntoutumiset vaikuttavat tulevilla kierroksilla kertoimiin. Valiovihjeen mielestä poissaoloihin ei olla reagoitu tarpeeksi, joten todennäköisesti ei myöskään pelaajien toipumiseen. Sarjataulukko alkaa olemaan sopivan sotkuinen ja Black Cats voi hyvinkin olla jo lähitulevaisuudessa maistuva pelikohde.
Molemmilla joukkueilla on pienoista otteluruuhkaa, kun Arsenal pelasi tiistaina liigacupia Readingiä vastaan ja Sunderland kohtasi puolestaan vieraissa Southamptonin. Tykkimiehet ottivat omassa ottelussaan hallitun 2-0 voiton divarilaisista ja kierrätti pelaajiaan ahkerasti. Myös Sunderland käytti paljolti rotaatiota ja hävisi hyvän esityksen jälkeen lopulta 1-0. Lopputuloksen ohella on hyvä muistaa, että myös Soton oli matkassa pitkälti nuorisojoukkueen kanssa, joka osaltaan madaltaa Sunderlandin esityksen arvoa.
Ottelukuva on selvä, kun Moyes käskyttää miehistön alas ja Arsenal painaa päälle. Arsenalille herätematsi Boroa vastaan teki pistemenetyksineen varmasti hyvää ja nyt joukkue tulee paremmalla asenteella sarjajumbon vieraaksi. Sunderland on nykykunnossa kaukana Valioliigan tasosta, eikä jatkuva häviäminen luulisi hirveämmin ruokkivan itseluottamustakaan. Pientä miinusta Arsenalille on annettava tiistaisesta UCL-matsista Bulgariassa, mutta sielläkin kausi on lähtenyt vahvasti käyntiin ja jatkopaikka on jo käytännössä varmaa.
Arsenal tulee otteluun ryminällä ja joukkueella on Oxladen tiistaisen onnistumisen (2 maalia), Ramseyn todennäköisen pelikunnon ja Giroudin paluun myötä hyökkäyspäässä selvästi enemmän vaihtoehtoja. Özil on raskaan kesän jälkeen parantanut otteita selvästi ja mies on ollut viime otteluissa viime kaudelta tuttu Özil. Tasoero on jo valmiiksi valtava ja Sunderlandin massiivisen tärkeät loukkaantumiset suurentaa sitä entisestään. Arsenal maistuu.