Purevatko Bielsan jipot myös Valioliigaviheriöillä? – Leeds palaa pääsarjaan 16 vuoden korpivaelluksen jälkeen

Marcelo Bielsan johtama The Whites voitti Championshipin kymmenen pisteen erolla sarjakakkoseen West Bromwich Albioniin.

Leeds oli lähes kaikilla tilastoilla mitattuna sarjan paras joukkue.

Infogolin tilastojen mukaan Leeds tuotti viime kaudella maaliodotusta 87 rysän verran, mikä oli ylivoimaisesti korkein lukema Championshipissä viime vuosien aikana. Leedsin päästämä maaliodotus jäi lukemiin 38,3 joka oli puolestaan (Brentfordin ohella) alhaisin lukema toiseksi ylimmällä sarjatasolla Infogolin mittaushistoriassa.

Leedsin xG-erotus +48,7 oli viime vuosien nousijajoukkueisiin verrattuna omaa luokkaansa. Esimerkiksi toissa kauden mestarijoukkue Norwichilla se oli +28,8 ja erinomaisia otteita Valioliigassa esittäneellä Wolvesilla mestaruuskaudellaan +35,1.

Bielsa-show

Lempinimeä ”El Loco” (hullu) kantavan Bielsan saavuttua Leedsin peräsimeen kesällä 2018 seura otti nopeasti suuren harppauksen keskikastin nipusta sarjan kärkipään joukkueeksi.

Muun muassa Pep Guardiola on nimennyt Marcelo Bielsan yhdeksi eniten omaan valmennusfilosofiaansa vaikuttaneista henkilöistä. Bielsan Leedsissä onkin paljon samoja piirteitä kuin Guardiolan Taivaansinisissä.

Manchester Cityn tavoin myös viime kauden Leeds dominoi niin pallonhallinta- kuin xG-tilastojakin ja nähtiin kentällä usein valtavirrasta poikkeavissa ryhmityksissä. Esimerkiksi kohdatessaan kahdella kärjellä pelaavia joukkueita Bielsa ryhmitti usein miehistönsä 3-3-1-3 muotoon.

Leedsin keskimääräinen pallonhallinta oli viime kaudella 63,3 % eikä Internetin syövereistä löydy aiemmilta kausilta tätä isompaa lukemaa yhdellekään Championship-joukkueelle.

Championshipin kovakuntoisimmaksi joukkueeksi kehuttu The Whites prässäsi aggressiivisesti läpi kauden tavalla, johon Guardiolan joukkue ei ole enää pariin kauteen pystynyt.

Leeds salli vastustajilleen keskimäärin vain 6,43 syöttöä jokaista puolustustilannetta kohden. Vertailuna mainittakoon, ettei Euroopan top5-sarjoista yksikään joukkue pystynyt parempaan lukemaan ja Valioliigan aktiivisimmat prässääjät jäivät kauas taakse.

Lähteekö puolustuksen kivijalka?

Leeds päästi kauden aikana vain 35 maalia ja oli piikkipaikalla lähes kaikissa muissakin puolustustilastoissa.

Leeds pelasi kauden aikana kaikkiaan 22 nollapeliä, joka oli Slavia Prahan jälkeen viime kauden isoin lukema kaikki Euroopan pääsarjat ja kakkossarjatasot huomioiden.

Puolustuksen johtohahmo oli sensaatiomaisen kauden pelannut Brighton-laina Ben White.

22-vuotias nuorukainen pelasi täydet minuutit kauden jokaisessa sarjaottelussa. Hän merkkautti Leeds-pelaajista eniten pallonriistoja, syötönkatkoja, blokattuja laukauksia, onnistuneita syöttöjä ja toiseksi eniten voitettuja pääpalloja.

White arvostettiin laajalti viime kauden Championshipin parhaaksi puolustajaksi. Leedsin kannalta on harmillista, ettei Ben Whitea mitä todennäköisimmin nähdä Leedsin paidassa enää ensi kaudella, vaikka Whiten kiinnittäminen olikin yksi Leedsin pääprioriteeteistä tämän kesän siirtoikkunassa. Brighton on kuitenkin hylännyt jo kolme Leedsin tarjousta, ja sarjanousijan katse on alkanut kääntyä muihin vaihtoehtoihin.

Saksalainen Robin Koch on liitetty viime päivinä Leedsiin, mutta myös ainakin Tottenham on kiinnostunut vahvan kauden Freiburgissa pelanneesta Kochista.

Hyökkäyksessä kysymysmerkkejä

Hyökkäyspäässä joukkueen paras maalintekijä oli Patrick Bamford 16 osumallaan, mutta 26-vuotiaalle englantilaiskärjelle tarjoiltiin mahdollisuuksia huomattavasti koreampiinkin lukemiin.

Bamfordille merkattiin kauden aikana peräti 44 huippupaikkaa, mutta näistä maalin perukoille päätyi vain 10. Missattuja huippupaikkoja kertyi peräti 34 kappaletta. Valioliiga-kollegoista eniten huippupaikkoja viime kaudella tuhrivat Gabriel Jesus (24 kpl) ja Tammy Abraham (23 kpl).

Hyökkäyspään puolella suurin kysymysmerkki on Pablo Hernandezin kohdalla. Hernandez nousi todelliseen kukoistukseen Bielsan alaisuudessa ja on ollut The Whitesin hyökkäyspään kapellimestari viimeiset kaksi kautta.

Hernandezilla on nimi sopimuspaperissa vuoteen 2022 saakka, mutta miten ensi keväänä jo 36-vuotta täyttävä espanjalaistaituri pärjää Valioliigan vauhdissa?

Vahvan pallonhallinnan avulla sarjanousun Championshipista saavuttaneet joukkueet ovat usein olleet suurissa vaikeuksissa Valioliigassa, kun tuttua pelitapaa ei ole enää voinut noudattaa.

Myös Leeds joutuu ensi kaudella aivan uudenlaisen haasteen eteen, mutta Bielsalla lienee taas pari uutta jippoa hihassaan. Viime kaudella Leeds teki ylivertaisesta pallonhallinnastaan huolimatta myös eniten vastahyökkäysmaaleja koko sarjassa ja näitä paikkoja tulee aukeamaan tulevalla liigasesongilla huomattavasti enemmän.

Leedsin seurahistoriasta paljastuu myös yksi todellinen tilastokummajainen.

Joukkue ei ole vielä ikinä hävinnyt kauden avauspeliään Valioliigassa (5 voittoa, 7 tasapeliä). Millään muulla seuralla ei ole näin paljoa otteluita (12) ilman tappioita avauskierroksella.

Tulevalla kaudella avauskierrokselle osui reissupeli Anfieldille Liverpoolin vieraaksi, joten tappiottoman putken jatkaminen olisi Bielsan miehistöltä sensaatiomainen suoritus heti uuden sesongin alkuun.

Lähteet: Fantasyfootballscout, StatsBomb, LUFCDATA, Infogol, Whoscored, Fctables

Vihjemyynti kaudelle 2020 – 2021 on nyt avattu. Tutustu vihjekpaketin sisältöön tästä