Otteluennakko: Brighton – Watford

Kuntopuntarin jumbosijoja tähdittävät Brighton ja Watford iskevät tulevana lauantaina Falmer Stadiumilla yhteen. Kotijoukkue Brighton on onnistunut maalinteossa viimeisen 570 peliminuutin aikana vain kerran, kun taas vierasjoukkue Watfordin maaliverkkoja on pöllytetty reiluun neljäänsataan minuuttiin peräti 12 kertaa.

 

Isäntäjoukkue Brighton pelasi hienon syksyn, mutta talven kynnyksellä pelisuoritukset ovat kääntyneet laskuun ja alla on tätä nykyä seitsemän voitottoman ottelun putki. Marraskuun alussa Brighton löytyi vielä sarjataulukon kahdeksannelta sijalta, mutta tuon jälkeen ”Seagulls” on pudonnut kierros kierrokselta lähemmäs putoamiskamppailua. Tällä hetkellä Brightonin sijoitus tasaisessa häntäpäässä on 13. ja eroa putoamisviivan alapuolelle on vain kolme pistettä.

 

Myös Watfordin alkukausi oli hieno, kun joukkue oli lokakuun puoliväliin mennessä hävinnyt liigassa vain Manchester Citylle. Kyseisissä kahdeksassa ottelussa Watford haali sarjapisteitä peräti 14, kun edelliseen kymmeneen otteluun pisteitä on kertynyt enää vain seitsemän kappaletta. Viime aikojen heikoista tuloksista huolimatta ”Hornets” on edelleen ollut pelillisesti vahva ja ottelut ovat tupanneet ratkeamaan lähinnä yksilövirheisiin.

 

Sarjanousija Brightonin ainoa tavoite kauteen lähdettäessä oli sarjasopimuksen uusiminen. Tavoite on kova, sillä Brighton lähtee lähes jokaiseen sarjaotteluun altavastaajana ja tämä on näkynyt myös pelikentillä. Joukkueelle on tilastoitu sarjan toiseksi vähiten kosketuksia vastustajan kenttäpäädyssä ja näin ollen myös maalipaikoille pääseminen on luonnollisesti ollut vaikeaa. Brighton on nähty maalipaikalla keskimäärin 8,5 kertaa ottelua kohden ja luku on koko sarjan pienin. Puolustuspäässä joukkue on lähes jatkuvasti paineen alla ja vastustajat ovatkin luoneet Brightonia vastaan sarjan kuudenneksi eniten maalipaikkoja. Suurista maalipaikkamääristä huolimatta Brightonin puolustuspelaaminen ansaitsee kuitenkin kunniamaininnan, sillä joukkue on onnistunut pitämään vastustajat hienosti poissa huippusektoreilta. Esimerkiksi Manchester Unitedia ja Liverpoolia vastaan on luotu enemmän huippuvaarallisia maalipaikkoja, kuin Brightonia.

 

Watfordin kuluva kausi on ollut mielenkiintoinen, kun alkukaudesta joukkue napsi pisteitä haastavasta ohjelmasta huolimatta, mutta ohjelman helpotettua myös tulokset kääntyivät laskuun. Peliesitykset ovat alavireisestä tuloksesta huolimatta kuitenkin pysyneet hyvinä ja jopa hieman parantuneet alkukaudesta. Ensimmäisen kahdeksan ottelukierroksen aikana Watford loi maalipaikkoja nykyistä vähemmän ja myös maalipaikkojen laatu oli nykyistä heikompi. Puolustuspäässä vastustajilla oli alkukaudesta enemmän maalipaikkoja ja yritykset lähtivät nykyistä useammin boksin sisältä. Numeroista voisi päätellä ”Herhiläisten” jälkimmäisen ajanjakson sujuneen ensimmäistä paremmin, mutta tuloksellisesti ero on ollut alkukauden hyväksi jättimäinen. Pitkässä juoksussa työ tekijäänsä kiittää ja nähdyillä esityksillä Watford palaa takaisin voittajakehiin ennemmin tai myöhemmin.

 

Brighton pääsee otteluun kelvollisista lähtökohdista, kun loukkaantumisen vuoksi sivussa on ainoastaan koko kauden missannut Steve Sidwell. Suurempaa huolta aiheuttaa Shane Duffyn pelikielto, joka pitää irlantilaisen sivussa tulevan viikonlopun ottelusta. Duffy on aloittanut kaikki tämän kauden sarjaottelut yhdessä topparipari Lewis Dunkin kanssa ja nyt tilalla todennäköisesti nähdään Uwe Hünemeier. Uwe Hünemeieria on nähty Valioliigakentillä ainoastaan 17 minuutin verran ja tästäkin on aikaa jo yli kaksi kuukautta.

 

Myös Watfordilla riittää huolia, sillä sivussa on kokonaisuudessaan peräti 12 kenttäpelaajaa. Vakavin poisjäänti on keskikentän Abdoulaye Doucoüre, joka on joukkueen ainut täydet sarjaminuutit pelannut pelaaja. Kokonaisuudessaan Watford on pyristellyt syvässä loukkaantumiskuopassa koko syyskauden, mutta joukkue ei ole antanut sen näkyä suuremmin pelikentälle. Myös tulevana viikonloppuna Watford saa jalkeille iskukykyisen kokoonpanon, kun Doucoüren paikalla nähdään viime ottelun pelikiellon vuoksi missannut Tom Cleverly.

 

Arvostamme vierasjoukkue Watfordin ottelussa suosikkiasemaan. Herhiläiset ovat olleet viime ottelua lukuun ottamatta tasaisen vahvoja läpi kauden, vaikka kuntopuntarista tätä onkin tällä hetkellä vaikea havaita. Brighton on pelannut kapealle ringillä läpi kauden ja kuluttava pelityyli alkaa varmasti tuntumaan nousijajoukkueen pohkeissa, etenkin kun tahti joulukuussa on mitä on. Kotijoukkueen pelaajista ainoastaan 15 miestä on kellottanut kuluvalla kaudella yli 200 peliminuuttia, kun Watfordin vastaava luku on 20.

 

Vedonlyönnillisesti ottelussa kiehtoo Watfordin menestyminen. Uskomme ottelun päättyvän vierasvoittoon noin 36,3 prosentin todennäköisyydellä, joka muodostaa kerroinrajaksi 2,75.