Neljän ottelun tappioputkeen ajautunut Crystal Palace isännöi viimeisestä yhdeksästä ottelusta ainoastaan kaksi ottelua voittanutta Manchester Cityä.
Neljän ottelun tappioputken myötä Crystal Palace on valahtanut jo pisteen päähän putoamisviivasta, mutta ei Kotkien pitäisi siitä huolimatta suuremmin putoamisesta stressata. Rosteri on Valioliigan hyvää keskitasoa ja penkin päässä istuu hyvää tulosta vuodesta toiseen tekevä Alan Pardew. Myös ottelutapahtumissa Crystal Palace on ollut hieman epäonninen ja pisteitä voisi hyvinkin olla nähdyillä esityksillä pari kappaletta enemmän.
Cityltä tuloksellisesti heikompi jakso riisti Valioliigan kärkitilan, mutta joukkue on edelleen loistavissa asemissa vain parin pisteen päässä sarjakärki Liverpoolista. Myös peliesitykset ovat olleet hyviä lokakuun alun Tottenham peliä lukuun ottamatta. Tottenham-tappion jälkeen City on jäänyt Valioliigassa kolme kertaa tasapeliin (Everton, Southampton, Middlesbrough), mutta olisi ehdottomasti ansainnut voitot Evertonista ja Borosta, ja oli myös Southamptonia vastaan hienoisesti ottelun parempi joukkue.
Crystal Palace on sijoitukseen nähden ollut hyökkäyspäässä todella aktiivinen ja luonut maalipaikkoja Arsenalin, Chelsean, Liverpoolin, manchesterilaisten, Southamptonin ja Tottenhamin jälkeen liigan kahdeksanneksi eniten. Valtaosa laukauksista on lähtenyt boksin sisältä ja joukossa on läjäpäin huippuvaarallisia maalipaikkoja. Puolustuspäässä Kotkilla on sen sijaan ollut isoja ongelmia ja vastustajat ovat päässeet liian helposti boksiin vaarallisille maalintekopaikoille.
Loukkaantumistilanne on molempien osalta kohtalaisen hyvä. Palacelta sivussa jatkaa auto-onnettomuudessa itseään syksyllä loukannut Pape Souare, sekä koko kauden missannut Loic Remy. Maalivahti Mandanda loukkasi polveaan maaottelutauon aikana ja on pari viikkoa sivussa. Näin torjuntavastuu siirtyy Walesin maajoukkuevahti Wayne Hennesseylle. Manchester Cityllä Bacary Sagna on toipunut reisivaivastaan ja on todennäköisesti takaisin kokoonpanossa lauantaina. Maajoukkueen harjoituksissa nivusensa loukannut Vincent Kompanyn pelaaminen on epävarmaa. Kompanyn loukkaantumishistorian tuntien Pep ei halua ottaa belgin kanssa mitään riskejä, joten kapteeni saattaa hyvinkin olla sivussa Lontoon reissulta.
Kuten todettua, Crystal Palace on tappioputkesta huolimatta onnistunut maalinteossa läpi kauden iloisesti. Tälle voi ennustaa myös jatkoa, kun Palace saa vastaansa Manchester Cityn ylhäällä pelaavan puolustuslinjan. Vikkeläjalkaiset Zaha ja Townsend tykkäävät juosta linjojen taakse, johon keskikentän kapellimestari Yohan Cabaye tarjoaa yhdessä Jason Puncheonin kanssa ruokaa. Neljän viime kauden ajan koko sarjan eniten pääpalloja voittanut Christian Benteke on keskityspalloissa jatkuva uhka, sillä ilman Kompanya Cityn toppariosasto ei ole vahvimmillaan pääpalloissa. Myös maalivahti Bravo on ollut alkukauden ajan erittäin epävarma keskitystilanteissa, eikä oikein tiedä milloin ja miten nousta maaliviivalta korkeisiin palloihin. Ja keskityksiä on luvassa varmasti myös Taivaansinisiä vastaan: Alkukauden aikana Crystal Palace on lähettänyt jopa 36 keskitystä enemmän kuin mikään toinen joukkue Valioliigassa.
Cityn pelaamisesta jää Pep Guardiolan tapoihin uskollisena väkisin mieleen vahva hyökkäyspelaaminen, mutta alakerrassa puolestaan on vielä suurehkoja ongelmia ja helppoja pallonmenetyksiä nähdään paljon. Alkukauden aikana Cityn puolustus on sortunut jo seitsemän kertaa helppoon henkilökohtaiseen virheeseen. Tämä on Swansean ohella suurin luku koko sarjassa. Puolustusongelmia on myös Crystal Palacella, joka on päästänyt viimeiseen kolmeen otteluun kymmenen maalia. Alan Pardew on vienyt joukkuetta hyökkäävämpään ja selvästi aggressiivisemmin prässäävään suuntaan, mutta viime ottelut huomioon ottaen nyt kentälle kirmannee hieman nöyremmin puolustava Kotkaparvi.
City ottaa ottelussa pallonhallinnan ja Crystal Palace iskee riistojen myötä terävästi vastaan. Kuten sanottua, Palace tuli erittäin aktiivisesti mm. Poolia vastaan, mutta todennäköisesti ihan vastaavaa hulabaloo -taktiikkaa ei nyt nähdä.
Maaottelutauon aikaisista rasituksista selkeä etu Crystal Palacelle. Lontoolaisilta oli seitsemään pelaajaa maajoukkueidensa matkassa, mutta rotaatiopelaaja Chung-Yong Leetä lukuun ottamatta kukaan ei poistunut Euroopasta. Seitsemän Palace-peluria keräsivät yhteensä tauon aikana vain 223 peliminuuttia. Man Cityltä peräti 12 pelaajaa sai peliaikaa maajoukkueissaan ja heistä puolet pelasivat Euroopan ulkopuolella. Cityn pelaajille kertyi maaotteluissa yhteensä jopa 1574 peliminuuttia. Etelä-Amerikkalaisten Bravon, Agueron, Zabaletan, Otamendin ja Fernandinhon jälkimmäinen maaottelu pelattiin vasta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, joten paluu Englantiin jäi myöhäiseksi ja toipumisaika aikaerosta vähiin.
Taivaansinisten puolustuspelaaminen on parantunut aivan alkukauteen verraten, muttei vieläkään vakuuta täysin ja uskomme maaleja nähtävän molemmissa päädyissä. City pelaa ensi viikolla tärkeän ottelun Mestareiden liigassa Borussia Monchengladbachia vastaan, mutta supervireessä olevien Chelsean ja Poolin myötä myös Valioliigassa pitäisi onnistua poimimaan täydet pisteet Palacen kaltaisilta vastustajilta. Maaottelurasitukset ja tuleva UCL-kamppailu pakottanee Pepin kuitenkin käyttämään hieman rotaatiota Taivaansinisten avauskokoonpanossa. Penkiltä löytyy toki erittäin päteviä paikkaajia, mutta saamme silti tällä kertaa peliä Manchester Cityä vastaan. Vielä parempi value löytyy kuitenkin overeista.